
Jotta vanhemmat voisivat hyvin vanhemmuudessaan.
Vanhempien hyvinvoinnin tukeminen
helposti saatavilla
Vanhemmuus on monivaiheinen elämän muutos, jossa käänteitä ja uusia tilanteita tulee joka päivä kohdattavaksi. Vanhemmat kertovat jäävänsä yksin ongelmiensa kanssa ja sen vaikuttavan myös vanhemmuuteensa. Vanhempi ei ole lapsen jatke vaan oma itsensä kasvamassa, muuttumassa, selviytymässä uuden arjen keskellä muutosten elämäntilanteen myllerryksessä. Ja hän on tärkeä.
Uusi näkökulma vanhempien hyvinvoinnin tukemiseen
On ensisijaista, että asiakkaani saavat ja löytävät henkilökohtaista tukea tilanteeseensa. Kokonaisuuden haltuun ottaminen yhdessä vanhemman tai vanhempien kanssa koko perheen parhaaksi. Olen luonut palveluita erilaisiin tilanteisiin myös itseopiskelun mahdollistaen.
Hinnasto
Vanhempien valmennukset
1:1 Lähi- tai etävalmennukset. Suunniteltu yksilöllisiin valmennusprosesseihin vanhemman tai vanhempien henkilökohtainen kokonaistilanne huomioiden. Yleisimmät tapaamissyklit ovat viikoittain, kahden viikon välein tai kerran kuukaudessa pitemmissä valmennuskokonaisuuksissa.
60 min. | 159 € | Aloitetaan
Vanhempien selviytymispakkaus
- tulossa -
Etä-itseopiskeluvalmennus. Valmennusalustalla luentoja, kattava linkkipankki vanhempien ja vanhemmuuden tueksi sekä käytännönläheistä tehtävä- ja itseopiskelumateriaalia. Kattava kokonaisuus: mitä tarvitset sekä mistä löydät lisätietoa vanhemmuuden kysymyksiä herättäviin tilanteisiin sekä anonyymi Q&A -kysymystuokio vastauksineen.
Ei sisällä henkilökohtaisia valmennustapaamisia.
Vuosi 129 € | Aloitetaan
Täsmävalmennus
1:1 Lähi- tai etävalmennuksena. Tämä valmennus tarttuu polttavimpaan haasteeseesi ratkaisukeskeisin ottein auttaen muodostamaan ratkaisuja tilanteeseesi sopivaksi. 1-3 tapaamiskertaa.
60 min. | 139 € | Aloitetaan
Fysioterapia- ja kuntoutuspalvelut
Lähi- tai etäfysioterapiaa ja kuntoutusta Coronaria Kuntoutuspalvelut Niinivaaralla. Lue esittely ja hinnasto palveluille Coronarian sivuilta:
Asiantuntijaesittely Nina Alakopsa Coronaria
Ja varaa aika:
Ajanvaraus Coronaria
Oletko epävarma, mikä olisi sopiva vaihtoehto juuri sinulle?
Ota yhteyttä.
Päätöksen teon tukenasi.
Vanhempien valmennus, täsmävalmennus vai itseopiskelua?
Täytä lomake ja kuvaile lyhyesti tilannettasi niin vastaan tarpeisiisi sopivimman vaihtoehdon. Tarvittaessa voit / voimme varata myös konsultaatiopuheluajan (ilmainen, 30 min.).